Ledistys tähtää markkinajohtajaksi

Ossi Karsikas näkee tulevaisuuden valoisana

LEDISTYS OY

  • Kempeleläinen teollisuuteen, maatalouteen ja kauppaan tarkoitettujen ledvalaisimien suunnitteluun, valmistukseen ja myyntiin erikoistunut yritys.
  • Aloitti toimintansa vuonna 2012 Aasiassa valmistettujen valaisimien maahantuojana.
  • Toteutti vuonna 2013 yhden Suomen suurimmista led-valaistuksista Raahen Rautaruukin tehtaalla.
  • Omaa tuotekehitystä olevan Moduled-valaisinperheen tuotanto alkoi vuonna 2015.
  • Toimitusjohtaja Ossi Karsikas.

Led-valaistusratkaisuja suunnitteleva ja valmistava Ledistys Oy uskoo suomalaiseen työhön. Sen tuotteita ei tehdä ulkomailla, vaan Suomessa ja Kempeleessä. Vastikään Riihivainiolle valmistui iso tuotantohalli, ja sen vieressä tehdään maanrakennustöitä toista hallia varten. Yrityksessä työskentelee tällä hetkellä 14 työntekijää, joka koko ajan rekrytoidaan lisää sekä myyntiin että tuotantoon.

Kasvuvauhtikin on ollut rivakka, myöntää toimitusjohtaja Ossi Karsikas. –Yhtiö perustettiin tammikuussa 2012, ja aluksi ajatuksena oli Aasiassa valmistettujen led-valaisimien maahantuonti. Vähitellen syntyi ajatus omasta tuotannosta nimenomaan teollisuuden ja maatalouden tarpeisiin. Kaksi ja puoli vuotta sitten aloitimme tuotannon, Karsikas kertoo.

Karsikkaan mukaan ammattilaiskäyttöön tarkoitettuja valaisimia voi Suomessakin valmistaa kustannustehokkaasti. Asiakaskunta osaa myös arvostaa laatua. Tämä näkyy myös viivan alla. –Aiemmat vuodet kehitimme yritystä, mutta tällä tilikaudella syntyy jo tulosta. Liikevaihtokin tuplaantuu. Nousukäyrä ei yllättänyt Karsikasta. –Tiesin markkinatilanteen ja sen, millä sekvenssillä on tarvetta tällaisiin valaisimiin. 

Ossi Karsikas Ledistys

Suomessa ei välttämättä kannattaisi valmistaa sisävalaisimia omakotitaloihin, mutta teollisuusvalaistus on eri juttu. Yrityksellä on jo vientiä Ruotsiin ja Viroon, ja tällä hetkellä etsitään Pohjois-Ruotsiin myyjää. Tähtäimessä ovat Pohjois-Ruotsin kaivokset.

Karsikas uskoo, että led-teknologiassa ovat suurimmat kehitysharppaukset jo tehty. Silti Ledistys aikoo ensi vuoden alkupuolella julkistaa uuden, led-valaistukseen liittyvän innovaation. Varsinaista tuotekehitysyksikköä yrityksellä ei ole, mutta ideoita riittää. – Innovaatiot tulevat, kun niiden aika on. 

Tämäkin syntyi tarpeeseen. Yritys julkaisee myös kaksi uutta tuotetta, joita voi käyttää julkisten tilojen ja toimistojen valaisemiseen. Vaikka led-teknologia tiedetään kestäväksi ja sähköä säästäväksi, silti moniin uusiinkin rakennuksiin asennetaan yhä loisteputkivalaisimia. Led-valaisimet ovat toki kalliimpia hankkia, mutta isoista rahallisista eroista ei voi puhua. –Uudessa rakennuskohteessa, jossa valot palavat lähes ympäri vuorokauden, led-valaisimien takaisinmaksuaika voi olla vain 5-6 kuukautta, Karsikas antaa esimerkin. Jonkin verran yritys tekee myös asiakkaan tarpeisiin räätälöityjä valaistusratkaisuja.

Ledistys syntyi, kun omilla tahoillaan yritystoimintaa pyörittäneet Ossi Karsikas sekä hänen serkkunsa Niko ja Tomi Karsikas päättivät lyödä hynttyyt yhteen. Niko ja Tomi Karsikkaan Cajo Oy toimii nykyään samoissa tuotantotiloissa. –Olemme vuokranneet osan tiloista ulkopuolisille, ja valmistuvaa hallia aiomme vuokrata. Samalla siinä on meille kasvunvaraa, Ossi Karsikas näkee. Yrittäjyys on aina kiinnostanut näitä alle kolmekymppisiä serkuksia, ja polte menestyä on kova. –Tarkoitus on kasvaa yrityksenä ja haukata alan markkinoista suurin osa. Mutta oma aikansahan siihen menee.

©Heli Rintala/Rantalakeus